|
Helsingin Sanomat
Kouvolan Sanomat
Turun Sanomat
Etelä-Saimaa
Mystinen sointivirta
Novospasskin luostarin mieskuoro on jälleen Suomessa perinteisellä syyskiertueellaan, jollaisen se on tehnyt maassamme säännöllisesti ja menestyksekkäästi vuodesta 1993 alkaen. Neljätoista konserttia on jo takanapäin ja kuusi vielä edessä.
Kaksikymmentä konserttia kolmessa viikossa on todella kova tahti, ja se vaatii laulajilta rautaista ammattitaitoa ja kestäviä äänentuottamiselimiä. Samalla kuoron on pystyttävä taistelemaan liiallista rutinoitumista vastaan, jotta yleisö kokisi vahvana sen ortodoksisen mystiikan henkäyksen, jota se on tullut konsertista etsimään.
Hengen palo ei tunnu sammuvan ainakaan kuoron johtajasta, igumeni isä Mitrofanista, joka kuoron jäsenistä on ainoa hengellisen säädyn edustaja. Ilmeisesti munkkiasuisen johtajan läsnäolo herättää laulajissa aina uudestaan sen tunteen, että he ovat pikemminkin suorittamassa jumalanpalvelusta kuin pitämässä konserttia. Uskonnollinen hartaus syttyy aina uudelleen hehkuun laulussa kuin laulussa.
Ortodoksinen lauluaarre on kaikesta päättäen loppumattoman rikas, ja valitsemalla kirkkovuoden eri pyhiin liittyviä lauluja on mahdollista rakentaa aina erilaisia kokonaisuuksia. Jo pelkkien laulujen nimien perusteella saattoi panna merkille, miten syvästi jokainen veisu ilmentää uskonnollisen tekstin sisältöä.
Ylistykset, katumukset ja rukoukset vaikuttavat laulujen päätyypeiltä, joilla on omat luonteenomaiset melodiset kulkunsa ja sointikudoksensa.
Mitä olisi ortodoksinen mieskuoro ilman syviä venäläisiä bassojaan? Novospasskin kuoro on kaikkein vaikuttavimmillaan juuri silloin, kun bassot uppoavat tummiin, hitaasti virtaaviin syvyyksiin ja saavat väliäänet ja tenorit hartaan, pehmeän rauhan valtaan.
Ihmettelemättä ei voi olla, miten hyvin venäläisen avoimesti laulavat tenorit jaksavat pysyä haltioituneissa korkeuksissa. Uudestaan ja uudestaan tenorit löytävät voimaa myös väkeviin forteihin. Mehevät väliäänet luovat soiniin paljon täyteläistä väriä.
Ylimääräisenä numerona kuoro esitti Jean Sibeliuksen Sydämeni laulun, joka kieltämättä kuulosti hieman ortodoksiselta kirkkomusiikilta sekin. Lämpöä tässä loputtomalta tuntuvassa, tuudittavan syvässä ja pehmeässä sointivirrassa oli joka tapauksessa niin paljon, että vastaavaan hiljaiseen hehkuun yltäminen jää suomalaisilta mieskuoroilta haaveeksi.
Hannu-Ilari Lampila
Helsingin Sanomat 29.10.2002
Miesäänistä mirhamia
Harvoin konsertissa tulee sellainen olo, että tämän äärellä voisi viettää ikuisuutensa.
Novosspasskin luostarin mieskuoroa kuunnellessa tuntuu kuitenkin niinkin oudolta, että kuoron laulu on kuin äänen kauneuden puutarha, jonka lehdoissa kävellessä uusi ihastus lomittuu seuraavaan.
Idän ja lännen kirkot ovat historian monissa ja usein selittämättömissä käänteissä muovautuneet monin tavoin erilaisiksi. Musiikissa tämä ero kuuluu siinäkin, että ortodoksisessa kirkossa ei ole lainkaan soittimia; musisointi on laulamista.
Novosspasskin luostarin mies- kuoron taivaallisen laulun äärellä tämä kieltäytyminen soittimista tuntuu kantavan tavattoman raikasta hedelmää. Muuttuminen ja kehittyminen kohdistuu selkeästi yhteen tapaan ilmaista kaikkia tunteita ja tuntemuksia. Ihmisäänestä ja siitä veronneesta mieskuorosta on ajan saatossa jalostunut hyvin voimakas musiikillinen voima.
Maallisesti ajatellen Novosspasskin luostarin mieskuoron laulaminen on huomattavan etevää henkilökohtaista laulamisen taitoa ja toisaalta sitä, että kaikki ovat tietoisia laulamisensa viestistä ja sanomasta.
He ovat niin sisällä tämän musiikin kielessä ja laajassa traditiossa, että laulaessaankin he ikään kuin vain seurustelevat. Heitä ei aina edes ajattele esittäjinä vaan väkenä, jonka äidinkielenä on laulaminen kaikkine kielen vivahteineen.
Kateuden ja kunnioituksen sekaisin tuntein seurasin Isä Mitrofanin johtamista. Hän seurasi tunnelmia niin korvillaan, sydämellään kuin selkänsäkin iholla, joka oli yleisöön päin.
Yleisöltä vastaanottamansa väreilyn hän välittää kuorolle tavattoman hienostunein ja musikaalisin elein: annetaan tämän upean hiljaisuuden kohtaavan säkeen juovuttaa vielä hetki, nyt eloisasti eteenpäin, takaisin hiljaisuuteen josta puhkeaa räjähtävä fortissimo.
Tämä voima ei kuitenkaan ole ensisijaisesti desibelejä vaan pikemminkin esteet ja muurit kaatavaa uljasta kauneutta
Tapani Länsiö
Helsingin Sanomat 22.10.1996
Tunteen palo ja huipputekniikka
Novospasskin luostarin mieskuoro laulaa kauniisti ja uljaasti
Moskovalaisen Novospasskin luostarin mieskuoro on eittämättä aikamme parhaita laulajistoja. Isä Mitrofanin johtama pieni, 18-jäseninen kuoro saavuttaa lauluunsa kauneuden ja voiman, joita ei voi enää ylittää.
Pelkkä uskonnon pyhä tuli ja tunteen intensiteetti eivät riitä synnyttämään näin häikäisevää mieskuorolaulua. Siihen tarvitaan ennen kaikkea huippuunsa koulutettua laulutekniikkaa. Mikään ei tietenkään estä munkkiveljiä olemasta myös loistavia laulajia.
Jotkut kontrastitehot ja tuskanvihlaisut olivat äärimmäisen voimakkaita, ja kuoro sytytti niin ylösnousemuksen riemun kuin Jumalan kaikkivaltiuden ylistyksen huumaaviin liekkeihin.
Hannu-Ilari Lampila, Helsingin Sanomat 6.4.1994
Munkit ilman taukokahvia
Kun konserttilippu maksaa kossupullon verran ja vähän ylikin, kuvittelin astelevani vähintään puolityhjään Kuusankosken kirkkoon. Kuvitelma karisi jo pääoven edessä, jossa oli jonoa.
”Tulihan sekin ihme nähtyä, että kirkkoon pitää jonottaa", lausui Novospasskin luostarin mieskuoroa katsomaan menossa ollut nainen. Ja oli ainoastaan oikeassa.
Vainon vuosina venäläisten pelko ajoi suomalaisia joukoittain pyhiin rakennuksiin. Nyt Kuusankosken kirkko täyttyi ääriään myöten, koska sinne saapui 16 akateemisen musiikkikoulutuksen saanutta venäläistä munkkia. Näiden kahden Venäjän välillä oli Neuvostoliitto, joka teki Novospasskin luostarista poliittisesti epäsuosittujen henkilöiden rangaistussiirtolan. Järjestelmän romahtaminen vapautti tilat jälleen luostarikäyttöön 1991, mikä on varmasti jokaisen konsertin kuulleen mielestä hieno asia.
Minusta ei tullut musiikin vihaajaa, vaikka olenkin kaiketi ainoa kansakoulupoika, jonka laulukokeen opettaja on keskeyttänyt jo reilun kymmenen sekunnin kärsimyksen jälkeen.
Kun otin kuumissani takin pois varttia ennen äänivarojen irtipääsyä, viiden minuutin kuuntelun jälkeen selässä hiipivät jo kylmät väreet, vaikka väkeä oli tullut lisää ja siis myös lämpöä.
S. Rachmaninovin polveileva sävellys meni kauluksesta sisään, eikä tullut koskaan ulos. Avauskappaletta vielä pilasi yksinäinen kännykkä vetoomuksesta huolimatta. Saattoi olla muitakin, mutta ne eivät enää kantaneet laulun läpi.
Jos kasvukausi olisi ollut parhaimmillaan munkkien lopettaessa konserttinsa, kasvit Kuusankosken kirkon liepeillä olisivat voineet hyvin. Ihmiset pidättivät henkeä kappaleiden aikana, eivätkä keuhkot ehtineet esitysten välillä täysin tuulettua. Suomeksi lauletun encoren aikoihin paikalla pyöri uskomaton kuutiomäärä hiilidioksidia munkkien suorastaan paistuessa suosionosoituksissa.
Hartaan musiikin kaupallistamisessa Rooma on pannut toistaiseksi Konstantinopolia 6-0. On Adiemusta, on Gregoriaania ja ties mitä - kaikki roomalais-katoliselta puolelta.
Munkeissa olisi pienellä fiilauksella ainesta megatähdiksi asti, mutta - ehkä itämafia alkaisi siinä vaiheessa kontrolloida kuoroa, ja tunnelma olisi pilalla.
Itse pidin eniten I. Goncharovin Kristuksen ristin ylistyksestä. Sen voisi kuvitella myös elokuvamusiikiksi kohtaukseen, jossa viimeinen tsaari tajuaa olevansa mennyttä.
Kouvojen peli kestäisi ilman taukoa juuri saman kuin konsertti. Kouvojen pelissä nautitaan tauolla munkkikahvit. Konsertissa nautittiin munkeista ilman taukokahvia. Ero on pieni mutta olennainen.
Lippu jääkiekkopeliin maksaa liigassa jotakuinkin saman verran. Lätkään verrattuna Novospasski erottui edukseen aggressioiden poistajana. Olisin ehkä antanut kotimatkalla pummille kolikon, jos olisin sellaisen kohdannut.
Joskus tekee todella hyvää puhdistaa itseään kielteisistä ajatuksista. Nytkin jo puoli yhdeksän uutiset alkoivat pakata jalkojen alle tätä päivää. Jerusalemissa on räjähtänyt autopommi, Englannissa tulvii ja Jorma Ollila tienasi viime vuonna 85 miljoonaa. Se on vii-ii-sa-uttaa.
Markku Lintula, Kouvolan Sanomat 4.11.00
(kirjoittaja on Kouvolan Sanomien urheilutoimittaja)
Taiteen ja taidon sopusointua
Novospasskin luostarin mieskuorolla on asiat kohdallaan.
Vanhan virsikirjan sävelmällä numero 459 tervehti moskovalainen Novospasskin luostarikuoro kirkontäyteistä yleisöä lopettaessaan konserttiaan torstai-iltana Kuusankoskella. Suomessa useita kertoja vieraillut mieskuoro on saavuttanut sellaisen maineen, että sitä saavutaan kuulemaan läheltä ja kaukaa. Tälläkin kertaa kirkko oli jo puoli tuntia ennen esitystä niin täynnä, että myöhemmin tulleille riitti vain seurakuntasali- ja lehteripaikkoja.
Mikä sitten tekee kuorosta niin erinomaisen? Kaikki laulajat ovat valioluokkaa ja heillä on korkeakoulutason musiikkikoulutus. Kuoron johtaja on persoona, joka kokoaa huippuyksilöt, valitsee ja laatii ohjelmiston ja toimii autoritäärisenä johtajana esityksissä. Johtajana toimii igumeni Isä Mitrofan, joka taitaa ammattinsa ja omaa kaikki edellä mainitut argumentit. Hänen vähäeleinen johtamisensa on tarkkaa ja ohjeet tulevat varmasti enemmän ilmeellä kuin käsillä.
Kuoron taitoa analysoidessa ensimmäiseksi mieleen tulee ihailtavan valmis hengitystekniikka. Voi vain ihmetellä kymmeniä sekunteja kestäviä sointuja, jotka alkavat fortessa ja häipyvät äänettömään hiljaisuuteen. Tai bassojen pitkälinjaisia obligatoja, joiden päällä tenorit voivat muodostella loputtomasti omia sointukuvioitaan.
Kuulijaan vaikuttaa myös aktiivinen dynamiikan käyttö. Siirtyminen fortesta pianoon ja päinvastoin vaatii juuri täydellistä hengitystekniikkaa. Kun se hallitaan voidaan dynamiikkaa käyttää lyhyissäkin fraaseissa jopa yhden nuotin kohdalla. Usein ei kuulija edes huomaa sitä, mutta musiikki tuntuu hyvältä ja elävältä, sitä paitsi pienikokoisen mieskuoron dynaaminen skaala on yllättävän laaja herkästä pianissimosta kirkon täyttävään forteen.
Erittäin tärkeä asia on äänenmuodostus. Olen kuullut kuoroa pari kertaa aikaisemmin, mutta Kuusankosken kirkon hyvän akustiikan ansiosta nautin tällä kertaa täysin siemauksin eri äänien kvaliteetista.
Ortodoksiselle kirkkolaululle ominaista on syvä, resonoitu bassoääni, joka joskus pyyhkäisee kaiken tieltään nousten korkeuksiin. Samassa se taas on syvällä alhaalla antamassa perustaa kuoron soinnulle. Ja millaisella pyöreydellä ja kauneudella se Kuusankosken illassa soikaan. Ja tenorit, mitä loistavia ääniä , mitä musikaalisia linjoja. Todella kaunista!
Torstai-illan konsertissa yleisö kuunteli ja nautti hiljaa upeasta laulusta. Ortodoksinen kirkkomusiikki on rukousta ja Jumalan ylistystä. Se antaa kuulijalle nykyajan kiireen keskellä rauhaa ja pyhyyden tuntua. Kun laulu on taiteellisesti tarpeeksi korkeatasoista, ei se tarvitse mitään kommervenkkejä lisukkeeksi. Kuorolaulu upeine soolonumeroineen riittää.
Venäläisen kirkkomusiikin suuret nimet Rachmaninov ja Archangelski olivat edustettuina lauluillaan. Uutena tuttavuutena oli säveltäjä 1. Goncharov, jonka teos Sinun ristilläs me kumarramme, oi Valtias oli illan kaunein kokonaisuus. Herkkä bassoaloitus ja sävelmä kuin taivaallisen kuoron sointia. Ajattelin, oliko Bortnjanski unohtunut, mutta tulihan hänen sävellyksensä konsertin päätteeksi ylimääräisenä ja otsikon sanoin suomeksi.
Täytyy ihmetellä kuoron kestävyyttä. Alla oli kuusitoista konserttia viitenätoista päivänä eikä se tuntunut rasittavan. Lisäksi kuoro tietysti oli siirtynyt paikasta toiseen bussilla läpi sateen ja loskan. Vielä on jäljellä Lappeenranta, Hämeenlinna ja Kerava ja sitten on pitkä ja raskas kiertue ohi. Kymenlaaksolainen konserttiyleisö oli kuulemaansa tyytyväinen. Varmasti seuraavallakin kerralla kirkko on täynnä. Tervetuloa uudelleen! Spasiba!
Jouko Törmälä, Kouvolan Sanomat 4.11.2000
Vanhat tutut - upea vierailu
Moskovan Novospasskin luostarin mieskuoro näkyy olevan odotettu konserttivieras maassamme. Muutakaan ei voi päätellä siitä, että kuoron tämänsyksyinen kiertue Suomessa sisältää peräti 19 paikkakuntaa ja 20 konserttia. Tiistainen konsertti Mikaelinkirkossa todisti myös munkkikuoron suosiosta - kirkko oli ääriään myöten täynnä.
Kuoron esittämä slaavilainen kirkkomusiikki ei ole länsimaisen perinteen valossa erityisen vaikeaa. Mitä tulee teosten polyfoniaan ja rytmiikkaan, niitä voi pitää suhteellisen simppeleinä esimerkiksi Bachin rinnalla. Harmoniset rakennelmat eivät nekään ole kovin omalaatuisia ja kompleksisia joitakin yksittäisiä poikkeuksia.
Musiikin vaikeus piileekin juuri näennäisessä yksinkertaisuudessa. Selväpiirteinen sointurakennelma ja hitaissa tempoissa etenevät vähäeleiset rytmiset hahmot ovat hyvin haavoittuvia ja alttiita kaikenlaisille epätarkkuuksille. Moni kuorolaulun harrastaja on varmastikin joutunut harmittelemaan Sibeliuksen Sydämeni laulun pulmallisuutta - ja kuinka pelkistetyltä, vähäeleisen helpolta se nuottikuvana näyttääkään!
Novospasskin kuoron ohjelmiston vaikeuskerrointa lisää huomattavasti teosten laulutekninen haastavuus. Matalin stemma on kirjoitettu todellisille 'kolmosbassoille', ja toisessa ääripäässä tenorit saavat pinnistellä nuottiviivaston pohjoispuolella hirmuisen pitkiä rupeamia kerrallaan. Myös dynamiikaltaan laulut ovat vaativia. Perinteiset luostarilaulut Valamosta ja Kiovasta ovat koskettavia, mutta Rahmaninovin sävellykset vetävät puhtaasti musiikillisilla ansioillaan pisimmän korren. Ohjelmakokonaisuus oli komea ja sopivan mittainen.
Novospasskin kuorossa on ainoastaan 16 laulajaa, mutta kuoron soundista päätellen mukana ei ole yhtään turistia vaan kukin on mies paikallaan. Kokoonpanon vokaalista suorituskykyä on lupa pitää hämmästyttävänä kaikilta osa-alueilta. Äänentuotto on esimerkillisen homogeenista, venäläisen laulukoulun ihanteet kukkivat tyylipuhtaina. Fraseeraus on tavattoman yksipuista, samoin dynamiikan ja agogiikan toteutus. Joitakin yksittäisiä sointuja lukuunottamatta sävelpuhtauden vaaliminen oli mainiossa jamassa. Isä Mitrofan johti konsertin. Valitettavasti en parven viimeisessä penkkirivissä sijainneelta istumapaikaltani nähnyt vilaukseltakaan hänen viittaamistaan, mutta mikä tärkeintä, soiva lopputulos oli komea. Illan mittaan esiintyneet baritoni- ja tenorisolistit olivat huippuluokan laulajia.
Matti Lehtonen, Turun Sanomat 26.10.2000
Taitoa luostarin uumenista
Novospasskin luostarin mieskuoro kiertää kiitettävän usein myös Suomessa väläyttämässä taitojaan ja palauttamassa asianharrastajat maanpinnalle osoittamalla, kuinka mieskuoro voi soida. Onneksi tällaista taitoa ei haudata luostarin uumeniin, vaan jaetaan kaiken kansan nautittavaksi. Tietoisuus kuoron taidoista on levinnyt hyvin, minkä todistivat Lappeen kirkon täpötäydet istuinrivit.
16-henkinen ammattilaisista koostuva laulajajoukko ei pelkästään riitä ensiluokkaisuuden selitykseksi, vaan kyllä asiaan pitää olla todella vihkiytynyt, että ryhmästä saa hiottua niin homogeenisen instrumentin. Intonaatio on hämmästyttävän tarkkaa -mielestäni vielä tarkempaa kuin muutama vuosi sitten kiertueella - mikä auttaa suunnattomasti musiikin muissa elementeissä kuten dynaamisen asteikon laajuudessa. Puhtaasti soiva kuoro voi laulaa hiljaakin ja soinnin kirkkaus kantaa halki suurenkin salin ja toisaalta vastaavasti pienelläkin miehityksellä saadaan muhkeat forte-soinnit. Myös crescendojen ja diminuendojen pitkäjänteinen dynaamisuus oli harvoin kuultavaa herkkua fortepianoista ja soivista forzatoista puhumattakaan.
Vaikka Lappeenrannan konsertti oli kuoron 18. eli keskimäärin kuoro konsertoi joka kiertuepäivänä, ei äänten väsymisestä ollut häivääkään. Teknisestä taituruudesta oli osoituksena 2. basson urkupisteet käsittämättömät, jotka hoidettiin vuorohengityksellä soinnin sävyn kärsimättä, vaikka sama ääni tuntui jylisevän taustalla toista minuuttia.
Hengitykseen liittyy toinenkin kuoron vahvuus eli jatkuva sointi, melodia ei kuole hengitykseen vaan asia hoidetaan teknisesti niin, että hengitysaukkoja ei tule.
Kuoro on kiertueillaan tiukasti sitoutunut jumalanpalvelusmusiikkinsa esittämiseen, mutta leikittelen mielessäni, miltä kuulostaisivat suomalaisen mieskuoromusiikin helmet novospasskilaisen paineen hiertäminä.
Jukka Lind, Etelä-Saimaa 7.11.2000
sivun alkuun
|
